Minulla on joitakin kirjoituksia ollut pitempään työn alla, lisäksi on ollut sellaisia ongelmia, että Unkarin nykyinen hallitus on pitänyt sellaista vauhtia yllä, ettei siihen voinut oikein reagoida. Lakiesitykset pannaan käsittelyyn (pannaan parlamentin pöydälle vanhaa unkarilaista ilmaisua käyttäen) yksittäisten kansanedustajien toimesta (jolloin vältytään lain määräämästä velvollisuudesta käyttää esitys erilaisissa arvioinneissa, joissa asinatuntijat/asianomaiset voivat kommentoida kyseistä esitystä - se koskee vain hallituksen aloitteita), ne runnataan komiteoiden ja yleisistunnon läpi parissa-kolmessa päivässä, ja tällä menetelmällä muutetaan vaikka perustuslakiakin tarpeen tullen. Ja tarvetta on, esimerkiksi, jos jokin hallituksesta riippumaton elin kritisoi hallitusta. Ei todellakaan pysy perässä, eikä oikein tiedä, onko mielekästä poliittisesta kulttuurista puhuakaan.
Mutta ottamatta kantaa surkeankuuluisan medialain yksityiskohtiin, nostaisin pari yksityiskohtaa "oikeiston" suhtautumisesta medialain kansainväliseen käsittelyyn esille, koska ne ovat mielestäni hyvin kuvaavia.
Aloittaisin Heti Válaszista, joka on Fidesziä lähellä oleva (hyvin lähellä, minä kuvailisin sitä propagandavälineeksi, mutta samanaikaisesti on todettava, että monille unkarilaisille se on jokapäiväistä leipää, ainoa oikea unkarinkielinen ääni tässä maailmassa) viikkojulkaisu, joka alunperin (Fideszin edellisen hallituskauden aikana, muistaakseni vuonna 2001) perustettiin suurilla valtion rahoilla, mutta joka sittemmin siirtyi poliittisesti sitoutuneiden yksityishenkilöiden haltuun. Tässä alla on siis katkelma sen artikkelista (tarkemmin sanottuna se on tekemäni käännös siitä), joka asettaa länsimaista kritiikkiä oikeaan kontekstiin unkarilaisille. Sen tekijä on lehtinainen, joka on ollut toimituksen jäsen perustamiajoilta lähtien, ja opettaa mediakoulussa mm. lehdistöhistoriaa.
Tässä on todiste: eivät Orbán ja kumppanit aloittaneet ”mediasotaa”
Näin sen käy, joka pettää hallitsijan
Lehdistön ja politiikan läheisestä suhteesta voidaan puhua siitä lähtien kun ensimmäinen lehti ilmestyi maailmassa – näin opetamme journalistikouluissa lehdistöhistoriassa. Nyt, kun tammikuun ensimmäisenä voimaan tulleen medialain kritiikkinä unkarilaiset esitetään alkuihmisinä eräässä itävaltalaisessa lehdessä, kannattaa käydä läpi milloin, missä ja mitenkin on valtiovalta yrittänyt vaikuttaa lehdistön tomintaan.
Tänä päivänä tiedämme, että lehden johtava yhteiskunnallinen rooli oli ymmärretty alusta alkaen poliitikkojen taholta puhuttiinpa kuningaskunnasta, tasavallasta tai diktatuurista.
Englannissa hyväksyttiin laki lehdistön vapaudesta vuonna 1694, mutta laki (oikeus? – Á. W.) oli olemassa vain paperilla. Kohta lehtien kustantajat saivat niskaansa sellaisia veroja, joilla pystyttiin ratkaisevasti kontrolloimaan lehtien ilmestymistä. Englannin parlamentti hyväksyi vasta vuodesta 1772, että sen istunnoista tiedotettiin lehdissä.
Ei ole Unkarissakaan koskaan ollut lehden julkaisutoiminta ajankohtaisista poliittisista oloista riippumatonta. Mutta milloin, miksi, millaisissa olosuhteissa sai alkunsa ensimmäinen lehti meillä? Ei ehkä ole yllättävää, että kotimaisen lehtitoiminnan ”alkuunpanija” on poliitikko, Ferenc Rákóczi II.
1800-luvun toiselta puoliskolta eteenpäin sitten on koko maailmassa saanut alkunsa markkinoiden ehdoilla toimiva lehdistö: kustannustoiminta muuttui taloudelliseksi yritykseksi, jossa voitosta tuli yhtä tärkeä tekijä kuin uutisarvo ja luotettavuus (Unkarissa diktatuurit ja sodat haittasivat tämän alan kehittymistä). Periaate, jonka mukaan poliittiset lehdet olisivat puolueista ja poliitikoista riippumattomia, ei tullut osaksi käytäntöä. Unkarissa poliittinen lehdistö jakaantui kahtia jo 1800-luvun toisella puoliskolla, puolueiden jaon mukaan. Kahtiajako pysyi yllä myöhemminkin, vain diktatuurit toivat muutoksia, ja järjestelmänmuutoksen jälkeen lehdistöelämä järjestäytyi uudelleen sen pohjalta, miten suhtauduttiin puolueisiin.
Tämä ei ole unkarilainen ilmiö, lännessä puhutaan liberaalista, vasemmistolaisesta ja konservatiivisesta lehdistöstä poliittisen sitoutumisen perusteella.
Ei siis ole olemassa valtiovallasta, politiikasta riippumatonta markkinalehdistöä (siis pelkästään taloudellista menestystä tavoittelevaa lehdistöä - Á.W.), ei ajasta, tilasta ja politiikasta riippumatonta ammattietiikkaa, vaikka jotkut voimat väittävät että lehdistön tärkein tehtävä on (valtio)vallan kontrolloiminen. Lehdistön yhtä tärkeä tehtävä on kuitenkin mallin näyttäminen, kulttuurillinen suunnan antaminen – tämän salaaminenkin on aitoa (kivikovaa) politiikkaa.
Tämä kirjoitus puhuu mielestäni omasta puolestaan, mutta joitakin huomautuksia minulla silti on. Puhuin katkelmista, se tartkoittaa, että yllä nyt on artikkelin alku, pieni pätkä keskeltä ja loppu. Pitkävetisen selvityksen siitä, milloin missä maassa milläkin nimellä on perustettu lehtiä, sekä "jo vanhat roomalaiset" osat jätin pois. Yritin kääntää mahdollisimman tarkkaan, en kuitenkin katsonut tehtäväkseni parantaa alkuperäistä, joka on harvinaisen heikko retorisesti. Eli jos suomeksi vaikuttaa kankealta, se johtuu osittain minusta, osittain alkuperäisestä.
Voin myös todeta, että minullakin on kyllä käsitystä Unkarin lehdistöhistoriasta, mutta tämä esitys on osittain harhaanjohtava, osittain on täynnä suoranaisia väärinkäsityksiä. Mutta se ei ole edes tärkeää. Näkisin että tämä artikkeli on symptomaattinen useammastakin näkökulmasta kuin yhdestä.
Ensinnäkin sen tarkoitushakoisuus on silminpistävä. Genre on muuten melko lailla tyypillistä Heti Válaszissa, siinä "asiantuntija" esittää jotakin tieteelliseltä vaikuttavaa, mutta kyseessä on todellisuudessa mielipidekirjoitus. Se istuu "yllättävän" hyvin hallituksen retoriikkaan, medialain kritiikin takana on puoluepoliittinen toiminta. Pääministerin "äänitorvi", "sananviejä" (ei ole Suomessa vastaavaa virkaa, sanoisin vaikka pääministerin tiedotuspäälliköksi) ehti jo haukkua Luxemburgin ulkoministerinkin kommunistiksi. Mutta yhtä hyvin näen tyypillisenä sen sisällön kahdestakin näkökulmasta.
Ensinnäkin, minusta se näyttää täydellisesti, miksi Unkarin hallitus ja sitä kritisoiva ulkomaailma on ja pysyy vastakkaisina. Unkarin hallitusta kritisoidaan siitä, ettei se ymmärrä eikä kunnioita länsimaisia arvoja, josta ollaan yleisesti loukkaantuneita, persutellaan vanhoista roomalaisista asti, miten näitä länsimaisia arvoja ei ole olemassa. Toisin sanoen ei ymmärretä eikä kunnioiteta länsimaisia arvoja. Joten Unkarin lehdistönvapaus on uhattuna, medialaista riippumattakin. Mutta yllä oleva teksti on omalta osaltaan tyypillinen myös siinä, miten Unkarilainen "oikeisto" argumentoi sitä yleisesti, että länsimainen elämäntapa, länsimainen arvomaailma on rappeutunut, sitä ei tarvitse omaksua, koska se ei ole yhtään sen parempi kuin meidän oma arvomaailmamme. Mutta siis siinä voitte lukea ohjeistusta siitä, mikä on se käsitys lehdistön vapaudesta, johon kyseessä oleva medialaki sijoittuu.
Toinen asia, jota haluan tähän tuoda on videopätkä medialain parlamenttikäsittelystä. Siinä vihreän puolueen (LMP) johtaja esittää hyvin argumentoidun puheen medialain valtiosäännönvastaisuudesta. Se on hieno osoitus poliittisesta kulttuurista: hallituspuolueiden edustajat ottavat melkein fyysistä kontaktia puhujaan osoittaakseen, miten turha on mielipiteitä yleensä esittää. (Huom. ei ollut mitään rationaalista syytä hakeutua puhujan välittömään läheisyyteen - alkaa 8:45)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti